Joulukonsertin liput myynnissä!

Tervetuloa joulukonserttiimme keskiviikkona 10.12. klo 18.30 Munkkiniemen kirkkoon!

Luvassa on noin tunnin mittainen konsertti täynnä tuttuja ja vieraampiakin, tunnelmallisia joululauluja.

joulu2014-kuvaverkkoon

Konsertin johtaa taiteellinen johtajamme Julia Lainema, ja vierailijoina meillä on soittamassa sellisti Matti Laaksonen ja viulisti Laura Kuisma.

Ohjelman hinta on 10 euroa ja sitä voi ostaa ovelta ennen konserttia tai ennakkoon kuorolaisilta.

Tervetuloa kuuntelemaan ja nauttimaan rauhaisasta konserttitunnelmasta joulunalustohinan keskellä!

Mainokset

Kiitos Kuorot talkoissa ‑konserttiyleisölle

Lämmin kiitos kaikille kuuntelijoillemme Vuosaaren ja Kallion kirkkojen hyväntekeväisyyskonserteissa! Oli hienoa olla mukana keräämässä varoja uuden lastensairaalan hyväksi ja tuottaa samalla musiikkielämys kuulijoille.

Kiitos myös kaikille kuoroille johtajineen, apuvoimille sekä idean isälle, Matti Koivistolle, joka oli mukana myös laulajana peräti kolmen kuoron riveissä.

Tässä muutama kuva Kallion kirkon konsertista 2.11.2014

Suomen Kodály-kuoro 2.11.2014 Kallion kirkossa, Kuorot talkoissa -konsertissa lastensairaalan hyväksi. Kuva: Vesa Jakkula.

Suomen Kodály-kuoro 2.11.2014 Kallion kirkossa, Kuorot talkoissa -konsertissa lastensairaalan hyväksi. Kuva: Vesa Jakkula.

Kuorot talkoissa – Discantus, Lauluveljet, Suomen Kodály-kuoro, Vuosaaren kantaattikuoro ja Kallion kantaattikuoro ovat valmiina esittämään yhdessä Halleluja-kuoron Händelin Messias-oratoriosta. Kuva: Vesa Jakkula.

Seuraavaksi onkin joulukonserttien aika. Esiinnymme Munkkiniemen kirkossa 10. joulukuuta klo 18.30. Lisätietoa konsertista tulee aivan lähipäivinä! Tänäkin vuonna esiinnymme lisäksi muutamassa palvelutalossa asukkaiden iloksi.